Pitkästä aikaa taas kirjottelen! On ollu niin huono päivä ettei pahempaa oo ollu.

Ekana mentiin Henen kaa aamulla kessulle. No, sit Hakala tuli siihen ja heitti ilman mitään pätevää syytä Henelle kessun. Joten poltettiin eka Henen kessu (mulle jämät) ja sit Hakalan kessu (mulle jämät). Sit alko pyörryttää ihan vitusti ja Hene talutti mut pois koulun tupakkapaikalta. Jalat oli ihan spagettia ja kaks ekaa tuntia olin ihan pihalla. Johtu toiki varmaan siitä etten ollu syöny 16 tuntiin...

Sit kotsantunnilla mä jouduin pesemään biojäteastian, tuon kaikista inhotuimman asian kotitalouden tunneilla. Haju saisi jopa 179-kiloisen sumopainijan pyörtymään ja betonipatsaan itkemään. Kuurasin sitä siinä ja haju oli niin kamala että olis taas tehny mieli pyörtyä.

Nyt istun koneella, söin just pikkuveljeni leipomaa kakkua ja oli se hyvää. Nyt maha pömpöttää. APUA OON TAAS LÄSKI. Ei. Lupasin hetki sitten itselleni unohtaa anoreksian ja bulimian, molempia olen sairastanut ja vähän vieläkin. En voi sille mitään! Aina kun syön olen lihava, aina kun oksennan olen laiha, aina kun liikun olen laiha. Karkki on ehdottomasti kielletty, samoin tuo kakku, joten kävin oksentamassa minuutti sitten. Silti maha pömpöttää.Sydän hakkaa lujempaa, se huutaa "olet lihava, olet lihava!". Nyt yritän tosissani eroon molemmista, ei ole järkeä niissä. Painan 45 kiloa ja olen 167 pitkä. Mielestäni se on oikein hyvä tulos. Äh, ketä mä huijaan? Haluan painaa 40 kiloa. Ei, 35. Haluan muiden ihailevan kuinka laiha olen, kuinka näytän upealta. Miksi en tyydy siihen mitä olen? MIKSI? Miksi vaadin aina vain enemmän? Tiedän, että aina on joku laihempi ja kauniimpi kuin minä. Silti tahdon olla laihin ja kaunein. Kamalaa. Ahdistus iskee. Tää on jopa pahempaa kun se biojäteastian haju.

Pääsin kuin pääsinkin viimeisillä voimillani tänään kouluun asti. Nooooh, huomenna oon taas pois koska meen rakkaan iskäni kaa shoppailemaan. Mikä nautinto! Huomaa sarkasmi. Mutta kävelevä rahapussi on parempi kun maksaa omasta pussista.

Tänään on ystävänpäivä. Koulussa oli halipäivä mutta en vaivautunut halaamaan melkein ketään. Ei huvittanu. Viime vuonna seiskalla oltiin kavereiden kaa ihan innoissaan, ja sen vuoden halipassissa oli yli 80 nimeä. Tänä vuonna saaliiksi kertyi 25 (yllättävää kyllä, suurin osa nimistä kuuluu BATMAN-nimiselle henkilölle. KUKA OLET??????????).

Oli myös penkkarit, abit, lukion kolmosten läksiäiset jne, miksi niitä haluaakin nimittää. Abit pitivät puolen tunnin aamun avauksen josta ei puuttunut rivouksia, ajattelemattomuutta ja rasismia. Luokallani oleva tummaihoinen poika kuunteli vaivautuneena, kun keskusradiosta kuului naurujen säestämänä rasistinen vitsi : "miks neekerillä on silmä mustana rakastelun jälkeen? se on saanu pippurisumuttimesta!" Säälin häntä sillä hetkellä häntä hyvin paljon, mutta muuten koko tyyppi on mulle yks muiden joukossa.

Päivänavauksen jälkeen seurasi abiawards. Se oli reilusti huonompi kuin viime vuonna, huonosti toteutettu ja muutenkin paska. Vihasin sitä alkumetreillä. Kun mä olen abi, juhlasta ei puutu menoa eikä meininkiä ja yleisö saa olla varpaillaan koko show'n ajan!

 Lähen tunnin päästä kattomaan ystäväni sennin kanssa vanhojen tanssia. En muuten menis, mutta toinen kaverini Minttu tanssii siellä. Minttu on vähän kun mun sisko. Ollaan tunnettu niin kauan etten jaksa ees muistaa.

Joten, Hyvää ystävänpäivää kaikille!

On tämäkin kanssa! Ystävänpäivä huomenna ja meikäpojalla kurkku kipeänä! Lähin koulusta pois, oli niin huono olla eikä puhekaan luistanut. Luokanvalvoja saa ajatella mitä haluaa pikku katoamistempustani, mutta en olisi jaksanut olla siellä enää minuuttiakaan ylimääräistä. Ja olis ollu enkun koe ja bilsan esitelmä, mutta ne nyt voi aina tehä..

Vielä epäilyttävämpää olisi ollut, jos olisin ollut kipeänä ensi tiistaina, matikankokeen aikana. Olin jo viime vuonna yhden matikankokeen pois mahataudin takia, matikanope saattaisi hieman epäillä asiaa koska en ole mikään mestari matikassa.

No, tänään en ole saanut aikaiseksi muuta kuin niistämistä, köhimistä ja lukemista. Aloitin lukemaan Susan Judyn (en muista kirjailijan nimeä vält. oikein ja olen liian heikko mennäkseni katsomaan onko tämä oikein kirjoitettu) Ihmeellinen Alice- kirjan. Siinä 15-vuotias Alice siirtyy kotiopetuksesta raakaan koulumaailmaan, joka ei amerikassa ole helpoimmasta päästä. Jokaista liikettä arvostellaan, jokaista sanaa kuunnellaan. Lukemalla selviää, palaako Alice takaisin kotiopetukseen vai jääkö kouluunsa.

Lukiessani ensisivuja toivoisin omistavani Alicen vanhemmat; he kannustavat Alicea olemaan oma itsensä ja luova. Mikseivät mun vanhemmat kannusta luovuuteen? Heidän vakiolauseisiinsa kuuluu : "Voisit kerrankin näyttää normaalilta." Mikä on normaali? Minulle normaali tarkoittaa sitä, mitä itse olen, eli pidän itseäni normaalina. En todellakaan pidä itseäni minään peikkohippimangahihhulina, vaikka olen saanut monilta ihmisiltä kuulla näyttäväni juuri sellaiselta. Rakastan näyttäviä ja erilaisia vaatteita, eikä siinäkään ole mitään pahaa että hiukset ovat tuuheat ja pörröiset, kului siihen sitten kilo lakkaa tai pelkkä sängyssä kierähdys, pääasia että ovat pörröiset.

Ihmiset muutenkin lajittelevat toisiaan lokeroihin todella herkästi. Jos sinulla on pillifarkut, poikien huppari ja Burberryn laukku, olet automaattisesti pissis. Jos taas vaatteesi koostuvat korseteista, lyhyista hameista ja piikkikoroista, olet outo gootti. Nyt tunnen olevani kamalan tekopyhä, sillä sorrun tähän itsekin lähes päivittäin. Saatan nähdä kikattavia, vahvastimeikattuja tyttöjä laukut olalla, ja leimaan heidät heti teineiksi ja halveksin heitä. Tälläinen suhtautuminen pitäisi lopettaa. Harmi, että en ole kuten Alice, naiivi ja tietämätön toisten puheista ja arvostelusta. Se helpottaisi arkea huomattavasti. Onhan se kuitenkin aika ilkeää, jos kuulet takaasi jonkun arvostelevan uutta hamettasi ällöttäväksi rätiksi tai uutta takkiasi muovipussin näköiseksi?

Juon vaniljateetä ja niistin kolmannensadannen nenäliinan märäksi. Voi, kumpa pääsisin huomenna kouluun, on sentään jokavuotinen halipäivä! Mutta mikä nautinto olisikaan jonkun toisen saada kasa räkääni paitaansa tai niskaansa. Huoh. Koitan ottaa rennosti tämän päivän ja kestää sen läpi, huomenaamulla ryntään kouluun hippulat vinkuen valmiina tartuttamaan jonkun viattoman halaajan. Katson häntä säälivästi, ja ensiviikolla varmasti kuulen kuinka tämä oppilas kuoli keuhkokuumeeseen. Voin huokaista helpotuksesta, sillä kukaan tuskin arvaa minun tappaneen tätä tyyppiä. Vieritän tietenkin syyn hänen ystäviensä niskaan, mitäs ovat ärsyttäviä paskoja.

Huumorini on kuivaa paskaa, aivan kuin marsujeni ulosteet jotka makaavat purujen päällä häkin pohjalla/eteisemme lattialla/äitin kengässä/veljeni takintaskussa/marsun peräsuolessa.

 

 

 

Nyt aloitan kunnolla blogin pidon. Ehkä asiaa helpottaa, jos kuvittelen olevani Carrie Bradshawn Sinkkuelämästä. Edelliset kirjotukset kun oli suoraan sieltä syvältä.

Tänään mulle selvis aivan järkyttävä juttu. Yks meidän koulun suosituimmista likoista (suoraan sanottuna pissiksistä), joka täytti 11. päivä 16, on saanu lapsen. Ihan totta. Pienen tyttövauvan viikko sitten tiistaina. Ihmettelen hieman, että lapsi syntyi terveenä, sillä tämä tyttö käytti raskauden aikana runsaasti alkoholia ja poltti tupakkaa. Ei hän vieläkään ole luopunut tavoistaan.

Hän ei edes tiennyt olevansa raskaana, kunnes juoksi pari viikkoa ennen laskettua aikaa ensiapuun ja kysyi siellä lääkäriltä, että mikä mua vaivaa kun päätä särkee ja oon lihonu. Lääkäri sit totes, et tyttökulta, sä oot raskaana. Oli varmasti shokki kuulla olevansa raskaana vain 15-vuotiaana. Lapsen isä, tytön poikaystävä, petti ja pettää vieläkin juuri lapsensa synnyttänyttä tyttöystäväänsä. Vihaan sitä jätkää, näyttääkin ihan narkkarilta.

Kuulin tänään tytön teinikavereiden puhuvan koulussa: "mennään kattomaan *****ä ja sen vauvaa" "voi vähän söpöä kun ***** sai sen lapsen!" He puhuivat aivan kuin lapsi olisi esine, tai kapinen koira. Eivätkö he tajua että tämä tyttö joutuu lapsen takia uhraamaan ystävien kanssa vietetyt tunnit ja vaihtaa ne vaippojen vaihtoon, entiset juopotteluillat ovat ohitse ja tilalle on tullut rattaat ja kurahaalari? Eivät he voi tajuta miltä mahtaa tuntua, kun omalla vastuulla on pieni, viaton ihminen. Lasta ei mitenkään saa katoamaan, sitä ei voi antaa löytöeläinkotiin niinkuin lemmikkiä, kun siihen kyllästyy.

Säälin tätä tyttöä hyvin paljon, mutta uskon, että hän rakastaa myös lastaan syvästi. Toivon että hän pääsisi edes peruskoulun läpi ja pitäisi lapsensa takia välivuoden. Toivottavasti hän ja hänen poikaystävänsä pystyvät kasvattamaan lapsen itsenäiseksi ja upeaksi ihmiseksi.

Onnea matkaan!