On tämäkin kanssa! Ystävänpäivä huomenna ja meikäpojalla kurkku kipeänä! Lähin koulusta pois, oli niin huono olla eikä puhekaan luistanut. Luokanvalvoja saa ajatella mitä haluaa pikku katoamistempustani, mutta en olisi jaksanut olla siellä enää minuuttiakaan ylimääräistä. Ja olis ollu enkun koe ja bilsan esitelmä, mutta ne nyt voi aina tehä..

Vielä epäilyttävämpää olisi ollut, jos olisin ollut kipeänä ensi tiistaina, matikankokeen aikana. Olin jo viime vuonna yhden matikankokeen pois mahataudin takia, matikanope saattaisi hieman epäillä asiaa koska en ole mikään mestari matikassa.

No, tänään en ole saanut aikaiseksi muuta kuin niistämistä, köhimistä ja lukemista. Aloitin lukemaan Susan Judyn (en muista kirjailijan nimeä vält. oikein ja olen liian heikko mennäkseni katsomaan onko tämä oikein kirjoitettu) Ihmeellinen Alice- kirjan. Siinä 15-vuotias Alice siirtyy kotiopetuksesta raakaan koulumaailmaan, joka ei amerikassa ole helpoimmasta päästä. Jokaista liikettä arvostellaan, jokaista sanaa kuunnellaan. Lukemalla selviää, palaako Alice takaisin kotiopetukseen vai jääkö kouluunsa.

Lukiessani ensisivuja toivoisin omistavani Alicen vanhemmat; he kannustavat Alicea olemaan oma itsensä ja luova. Mikseivät mun vanhemmat kannusta luovuuteen? Heidän vakiolauseisiinsa kuuluu : "Voisit kerrankin näyttää normaalilta." Mikä on normaali? Minulle normaali tarkoittaa sitä, mitä itse olen, eli pidän itseäni normaalina. En todellakaan pidä itseäni minään peikkohippimangahihhulina, vaikka olen saanut monilta ihmisiltä kuulla näyttäväni juuri sellaiselta. Rakastan näyttäviä ja erilaisia vaatteita, eikä siinäkään ole mitään pahaa että hiukset ovat tuuheat ja pörröiset, kului siihen sitten kilo lakkaa tai pelkkä sängyssä kierähdys, pääasia että ovat pörröiset.

Ihmiset muutenkin lajittelevat toisiaan lokeroihin todella herkästi. Jos sinulla on pillifarkut, poikien huppari ja Burberryn laukku, olet automaattisesti pissis. Jos taas vaatteesi koostuvat korseteista, lyhyista hameista ja piikkikoroista, olet outo gootti. Nyt tunnen olevani kamalan tekopyhä, sillä sorrun tähän itsekin lähes päivittäin. Saatan nähdä kikattavia, vahvastimeikattuja tyttöjä laukut olalla, ja leimaan heidät heti teineiksi ja halveksin heitä. Tälläinen suhtautuminen pitäisi lopettaa. Harmi, että en ole kuten Alice, naiivi ja tietämätön toisten puheista ja arvostelusta. Se helpottaisi arkea huomattavasti. Onhan se kuitenkin aika ilkeää, jos kuulet takaasi jonkun arvostelevan uutta hamettasi ällöttäväksi rätiksi tai uutta takkiasi muovipussin näköiseksi?

Juon vaniljateetä ja niistin kolmannensadannen nenäliinan märäksi. Voi, kumpa pääsisin huomenna kouluun, on sentään jokavuotinen halipäivä! Mutta mikä nautinto olisikaan jonkun toisen saada kasa räkääni paitaansa tai niskaansa. Huoh. Koitan ottaa rennosti tämän päivän ja kestää sen läpi, huomenaamulla ryntään kouluun hippulat vinkuen valmiina tartuttamaan jonkun viattoman halaajan. Katson häntä säälivästi, ja ensiviikolla varmasti kuulen kuinka tämä oppilas kuoli keuhkokuumeeseen. Voin huokaista helpotuksesta, sillä kukaan tuskin arvaa minun tappaneen tätä tyyppiä. Vieritän tietenkin syyn hänen ystäviensä niskaan, mitäs ovat ärsyttäviä paskoja.

Huumorini on kuivaa paskaa, aivan kuin marsujeni ulosteet jotka makaavat purujen päällä häkin pohjalla/eteisemme lattialla/äitin kengässä/veljeni takintaskussa/marsun peräsuolessa.